Veronika Vainio, 20, tuli joulukuun alussa Balille lomailemaan. Reissuaan hän oli odottanut todella paljon, sillä Balilla hän näki poikaystävänsä pitkän tauon jälkeen. Pariskunta vietti kaksi ensimmäistä viikkoa Balilla tavalliseen tapaan. Pidempään saarella ollut poikaystävä esitteli paikallista kulttuuria ja suosikkikohteitaan. Matkat taittuvat yhteisellä skootterilla Canggusta, josta he olivat vuokranneet hotellin. – Olin ollut aiemmin Thaimaassa, […]
Onko Suvituulian kotona Balin ainoa tonttuovi? – ”Se oli välitön menestys”
Suvituulia on viettänyt perheensä kanssa pian kolme vuotta Balilla.
Espoossa syntynyt Bagus, 27, kokee pariutumispaineita yhteisössään: ”Minun pitäisi löytää vaimo ja tehdä poikalapsi”
Baguksen isä perusti 1990-luvulla Ubudiin hotellin, jonka toimintaan Baguksen oli tarkoitus tutustua opiskelujensa jälkeen.
Suomen leijona koristaa Ubudissa asuvan Sannan olkavartta – mitä tatuointi merkitsee hänelle?
Tatuoinnilla on Sannalle nykyään tärkeämpi merkitys. Balin Ubudissa hän kertoo tarinan, joka saa hänet selvästi liikuttuneeseen tilaan.
Balilainen Putu kertoo 10 tärkeintä suomen kielen sanaa – katso video!
”Minun koira!”
Tällaiseenkin huudahdukseen voi törmätä keskellä Balin vihreitä maisemia.
17 tunnin työpäiviä, tulivuorikriisi ja vitamiineja – tätä on yrittäjän arki Balilla
Omaa ravintolaa Made on pitänyt nyt nelisen vuotta. Sitä ennen hän työskenteli yhdessä Ubudin arvostetuimmassa fine dining -paikassa melkein 20 vuotta.