Piristävää joululoistetta hiljaisemmassa Helsingissä

Viime aikoina olen ikävöinyt todella paljon elokuvateattereihin.

Mikä onkaan elokuvafanille rakkaampi tapa rentoutua kuin mennä vapaapäivänä pimeään saliin ja uppoutua täysin toiseen maailmaan muutamaksi tunniksi?

Kokeilin, pääsenkö samaan tunnelmaan kotona. Vuokrasin netistä elokuvan, Last Christmas, jonka olisin halunnut katsoa jo viime jouluna.

Leffa koukutti hyvin ensiminuuteilla ja itkin melkein 1,5 tuntia. Se oli ihana draama. Hieman hauska ja romanttinenkin, mutta ei liian sokerinen. Jouluinen.

Se toi kyyneleiden lisäksi myös kaikki omat suosikkijoulumuistot.

Elokuva muistutti ennen kaikkea niistä kivoista jutuista, joita sain kokea viime vuonna tähän aikaan. Ne olivat paljon voimakkaampia elämyksiä kuin yksikään leffan kohtauksista.

Viime jouluna ympärilläni oli paljon rakkautta. Niin paljon, että siitä riittää muisteltavaksi vielä tälläkin hetkellä.

Mietin, että pelkästään Japanin-joulustani 2019 saisi kirjan tai jopa elokuvan. Paljon hauskemman ja romanttisemmankin kuin Last Christmas. Hulvattoman koomisenkin ja täynnä arjen kommelluksia. Pieniä juttuja, jotka saavat nauramaan.

Joko voisi alkaa kirjoittaa käsikirjoitusta?

 

Joulukaupungin 2020 loistoa

Villejä ajatuksia on tulvinut päähäni viime päivinä, kun olen töiden jälkeen lähtenyt ihailemaan jouluista Helsinkiä.

Olen kävellyt tuttuja ja tuntemattomiakin katuja sen sijaan, että olen päässyt elokuviin.

Olen ihaillut kaupungin valoja ja joulutunnelmaa. Tyhjentänyt päätäni päämäärättömillä kävelyillä, jotka palauttavat hyvin, kun työpäivä on mennyt sisällä ja pää on täynnä muistettavia asioita.

Helsingissä on aina ollut samat jouluvalot, mutta ne vaikuttavat tänä vuonna jotenkin massiivisimmilta. Vaikka pois on monia jouluisia tapahtumia, kuten Tuomaan markkinat ja monet muut joulumyyjäiset.

Yksi syy voi olla se, että keskustassa on ollut todella vähän ihmisiä parhaimpiinkin ostosaikoihin. Perjantai-iltana viiden aikaan väkeä on vain kourallinen.

Valoja on helpompi ihailla, kun ympärillä on tyhjyyttä. Ei ole samanlaista kiireen tuntua kuin aikaisempina vuosina. Ei niin paljon liikennettä, työmatkalaisia tai joululahjojen shoppailijoita.

Eipä silti, tietenkin ikävöin joulukojuja ja niistä syntyvää iloista puhetta. Glögin tuoksua ja hymyjä.

Mutta joinakin päivinä Helsinki on yllättänyt minut täysin: olen löytänyt kivan pienen joulutorin ihan naapuristani.

Olen saanut kuunnella livemusiikkia.

Olen nauttinut kuumaa joulun tunnelmasta ystäväni kanssa pakkaspiknikillä.

Ennen kaikkea: olen päässyt ihailemaan näitä upeita valoja.

En nähnyt Helsingin valoja viime vuonna, mutta muistan monet keskustan valot sitä edeltävältä vuodelta. Tai niin luulin, sillä tänä vuonna Helsinki näyttäytyy katseessani todellisena valojen kaupunkina.

Tämä pimeä vuodenaika on yksi sen hehkeimmistä kausista, ja koko kaupunki tuntuu yhdeltä suurelta elokuvalta. Virtuaalimatkalta jonnekin toisaalle.

Kesäöinä Helsinki on kauneimmillaan, mutta kyllä sähkövalojen välkkeessäkin on oma taikansa.

Jouluvaloja seuraamalla saa keskustassa tehtyä oman pienen valokävelyn Kampista Kauppatorille ja vaikkapa Krunikan joulukalenteritalon luo.

Lux Helsinki tekee pääkaupungistamme aina yhden suurista eurooppalaisista valokaupungeista. Vuoden 2021 Lux on siirretty hamaan tulevaisuuteen.

Jo sen siirron vuoksi toivon, että Helsingin kausivalot pysyisivät mahdollisimman pitkään päällä.

Ne todella tuovat iloa tähän pandemian kuorruttamaan pimeimpään vuodenaikaan.

PS: Ai, niin, kannattaa poiketa Tennispalatsin aukion joulutorilla, jos vielä ehtii. Se on uusi, söpö paikka, jossa on muutaman kotimaisen tuottajan kojuja sekä pieni kahvilakin.

4 comments

  1. Ihania kuvia! Sama fiilis Helsingin valoista, niitä on enemmän esim Kauppatorin ja Kauppahallin tienoolla. Kunpa vielä saisimme pysyviä valotaideteoksia jotka voisivat olla valaistuna lokakuusta helmikuun loppuun, toisivat iloa! Hyvää joulunaikaa!

    1. Moi Sessi. Olen täysin samaa mieltä: kaupungin voisi valaista pysyvästi helmikuulle.
      Onneksi monilla rakennuksillakin on kivat valaistukset, jotka tuovat julkisivuakin paremmin esille. 🙂

      Ihanaa joulua ja loppuvuotta, sekä mitä parhainta uutta vuotta 2021 sinulle!

  2. Ihanaa, kun joku tehnyt valmiiksi postauksen stadin valoista! <3

    1. Moi Jennie. Kiva kuulla, että jouluvalot kiinnostavat. Paljon on valoja muuallakin Helsingissä, ja toivottavasti ovat vielä hetken. Näyttävät nyt talvisessa maisemassa oikein kivoilta. 😍

Vastaa käyttäjälle Adventurista Peruuta vastaus

%d bloggaajaa tykkää tästä: