Minulla on ollut oikeastaan koko syksyn melkoinen joulufiilis. Se alkoi, kun sain tämän ihanan Japani-pakettini ja pääsin taas nauttimaan kunnon matchasta.
Se jatkui, kun sain vihdoin sovittua lomistani ja varattua lennot Japanin marraskuuhun.
Joulutunnelma tulee aamuneljältä, kun olen herännyt täydellisessä pimeydessä ja laittanut kirkasvaloni päälle ja suunnannut kuuden junalla opettamaan päiväksi Etelä-Pohjanmaalle. Se on kutkutellut keskustan rauhallisilla kaduilla samoina päivinä puoli kuuden jälkeen, ja tavallisina työaamuina, kun olen kulkenut läpi hiljaisen Hietaniemen hautausmaan. Herkkä tunnelma on tullut tanssituntien jälkeisessä euforiassa ja japanin kielen tentissä. Viesteissä ja puhelinsoitoissa sinne kauas sekä tänne lähelle.
Olen nähnyt neonvalojen loisteen heijastuvan kosteille kaduille. Tepastellut keltaisten lehtien päällä ja katsonut ylös ja nähnyt lisää keltaisia lehtiä. Olen kuunnellut samalla joululaulua, jota soitimme kesäkuussa Tanskassa Susanne-”siskon” kanssa. Eli Pentatonixin That’s Christmas To Me -kappaletta.
Olen nähnyt lähikaupassa jo glögihyllyt ja marketin joulusuklaauutuudet. Olen maistanut piparkakkuleivosta töissä ja haistanut joulutorttujen paistotuoksun kahvilassa.
Ensimmäinen joulukalenterini näyttää, että kolmannes odotuksesta on takana. Hankin tuon kalenterin osoittamaan päiviä lähtööni. Haluan ennen lomaani fiilistellä joulua mahdollisimman paljon. Japani on minun ensimmäinen jouluni tänä vuonna. Toinen tulee sitten joulukuussa, kun palaan reissultani.
Päivät tosin menevät sellaista vauhtia, että kalenterin luukut avautuvat kuin viuh vauh. En pysy oikein perässä näissä päivissä. Ohjelmaa on koko ajan ja niin paljon. Jos ehtisin viettämään kotona enemmän aikaa, polttelisin varmasti kynttilöitä ja leipoisin jo pipareitakin.
Syksyn kohokohtiin kuuluvat kyllä nämä lähipäivän jutut: uuden kummipojan ristiäiset viikonloppuna, japanilaisen ystävättären kyläily Suomessa ja ensi viikon Oulun-reissu.
Menovinkki Helsinkiin nyt!
Helsingissä ehkä parasta on tällä hetkellä Linnanmäen Valokarnevaali. Se avautui torstaina ja ehdin käymään siellä pikaisesti perjantai-iltana töiden jälkeen. Mitään kovin uutta Lintsi ei tarjonnut tällä kertaa, mutta vahvoja valoja ja tunnelmia silti. Olen käynyt varmaan kymmenen vuoden ajan valokarnevaaleilla tai niin pitkään, kun niitä on järjestetty, ja jokaisella kerralla minulla on todella hauskaa siellä. Ikään kuin saisin olla taas lapsi, joka voi hassutella ja ihmetellä nurkan takana olevia yllätyksiä.
Jokaisella kerralla nämä Lintsin valot ovat niin upeita, että minulle ne tuovat entistä loistavamman joulumielen. Tänä vuonna Lintsin puissa on näyttävä ruska, mikä osaltaan syvensi valoviikkojen loistoa ja näin ollen tuo enemmän esiin alueen luonnollista kauneutta. Vaikka minulla ei ole mitään vastaan noita keinovalojakaan. Niitä saisi olla kaikkialla kaupungissa ympäri vuoden!
Suomen syksyssä ei ole liikaa valoja eikä karnevaaleja. Oikeastaan juhannuksesta jouluun on sellainen tyhjiö, joka kaipaisi enemmän tällaisia valojuhlia ja muita piristäviä tempauksia. Kun muilla on Halloween, meillä on pyhäinpäivä. Onneksi kurpitsajuhlakin on yleistymässä meillä – niin amerikkalaiselta kuin se vaikuttaakin.
Ja onneksi meillä on Lintsin valoviikot. Tänä vuonna ne kestävät 21. lokakuuta saakka.
Tässäpä siis ilmainen menovinkki syyslomalaisille ja muille Helsingissä olijoille! Menkää ihmeessä nauttimaan valoista, nyt varsinkin, kun syysillat ovat lempeän kosteita eikä pakkasista ole vielä mitään merkkejä. Joskus olen ollut Lintsin valoviikoilla täysissä talvitamineissa ja liukastellut lumen sekä jään keskellä.
