Canggun joogastudiolla, jossa käyn päivittäin, on oma joulukuusi – jonka ohi ei voi kävellä viileästi. Ei, sen äärelle kun pysähtyy, alkavat kyyneleet jossain vaiheessa valua.
Toivomuspuu sisältää vammautuneiden balilaisten toiveita. Joululahjaksi ja yleensäkin elämään.
Serenity-joogastudio on jo pitkään avustanut vammaisia. Viimeksi tänään sunnuntaina he järjestivät studiollaan hyväntekeväisyystapahtuman, jossa sokeutuneet ja muuten vammautuneet balilaiset soittivat musiikkia, tanssivat ja lauloivat. Samanlaisen setin näin lokakuussa, kun olin viimeksi heidän joogaoppilaanaan.
Muutaman joogatunnin välissä osallistuin myös juhlaan, juttelin muutamien lasten kanssa ja lueskelin tarkemmin toivomuspuun juttuja.
Kuulin, että monella lapsella on pelkästään yksi vaatekerta; silloin ei tule mieleenkään toivoa esimerkiksi uusimpia leluja, kun mielessä ovat vaikkapa elämän ensimmäiset farkut.
Tällaisia toivomuksia joulukuuseen on muun muassa ripustettu:
”Haluan uusia vaatteita.”
Mies, näkövamma, 39
”Haluan oman hierontaklinikan.”
Mies, näkövamma, 20
”Haluan tehdä vanhempani onnelliseksi ja saada bändipuvun.”
Mies, näkövamma, 10
”Haluan oman yrityksen ja löytää sille kumppanin.”
Mies, näkövamma, 28
”Haluan moottoripyörän, pysyvän työpaikan ja läppärin.”
Nainen, jalkavamma, 47
”Haluan hierontapaikan, rummut ja farkut.”
Mies, näkövamma, 16
”Haluan hierontahuoneeseeni ilmastoinnin, joka tekisi asiakkaitteni olon miellyttävämmäksi.”
Nainen, näkövamma, 26
”Haluan pysyvän työn.”
Nainen, jalkavamma, 25
”Haluan läppärin, että voin tehdä nettisivut ja markkinoida maalauksiani.”
Mies, jalkavamma, 35
”Haluan Android-puhelimen.”
Mies, näkövamma, 29
Suomalaisopiskelijalle kuusi euroa on myös iso raha, mutta jos sillä saa farkut yhdelle balilaisnuorukaiselle, joka on niistä koko elämänsä haaveillut, laittaa setelin mieluusti kuusen alle odottamaan.
Jos päivän tunnelmia pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, niin se on kyllä ”liikuttava”. Ilmassa oli myös paljon toivoa ja myötätuntoa.
