Kun olin alle kouluikäinen, kummienoni asui Tukholmassa ja työskenteli siellä opettajana. Aina kun kävimme siellä vierailulla, puhetyylini muuttui hieman.
Edesmennyt enoni ei esimerkiksi tykännyt siitä, kun sanoin ”täh?”.
– Ei se ole ”täh”, vaan täytyy sanoa ”mitä”.
Myös ylimääräinen ”öö”-ilmaisu oli täysin nounou enoni kanssa keskustellessa, vaikka muuten päästelen öötä useinkin suustani.
No, vaikka puhetapani enoni kanssa muuttui kirjakieliseksi tai ainakin vähemmän vapautuneeksi, meillä oli aina yhdessä kivaa ja oli supermukavaa käydä Tukholmassa. Enoni oli todella mielenkiintoinen persoona: hän matkusteli paljon ja asui suurimman osan elämästään Ruotsissa, kunnes kuoli aivan liian nuorena muistisairauteen.
Öö- ja täh-ilmaisut sekä monta kieltä sujuvasti puhunut enoni ovat tulleet viime viikkoina mieleeni, kun olen käynyt japanin kielen kursseillani. Olen vasta nyt alkanut hahmottaa, kuinka paljon japanilaiset käyttävät samantyyppisiä täytesanoja, vaikka kuulin niitä paljon jo keväällä. Ja japanilaisten puheessa nämä täytesanat ovat oikein sallittuja; ne osoittavat, että tunnet komminikointietiketin.
Tosiaan, japanilaisten puheessa kuulee todella usein ”ee” tai ”eeee”.
”Ee” on ilmaisu, jolla osoitetaan, että on mukana keskustelussa. Joskus se tarkoittaa ”joo”.
Pidempi ”eeee” on puolestaan käytössä, kun halutaan ilmaista toiselle epäuskoa. Kun vaikkapa kerroin puhelimessa japanilaiselle ystävälleni englanniksi, että tulen lokakuun lopussa Tokioon, hän sanoi japanilaisittain ensimmäisenä, todella innokkaasti ”eeee”. Eli ”ihanko tosi?”.
Myös ”ano” on sana, jota käytetään paljon Japanissa. Se on vähän kuin ”hmmm”, tai ”no” tai ”tuota noin”. Usein sitä käytetään lauseen alussa tai keskellä, kun henkilö miettii jotain. Suomalaisittain nämä kuulostavat enemmänkin äänteiltä kuin sanoilta. Ja muutaman ”sanattoman” kommunikaation muodon esittelee myös alla oleva Youtube-video. Se on todella hauska!
Japanin kieli ja kommunikaatio opettavat paljon myös kunnioituksesta ja kärsivällisyydestä. Opettajalle puhutaan eri tavoin kuin ystävälle. Se on hyvä kieli introverteille, jotka voivat kuunnella rauhassa ja toistella välillä vaikkapa ”ee”.
Toisaalta, olen huomannut, että tällainen kaltaiseni, aikalailla ekstrovertti henkilö hyötyy uuden kielen opiskelussa siitä, että hän kyselee ja uskaltaa avata suunsa. Olen huomannut matkoillani, että ihmiset lämpenevät niin paljon nopeammin turistille, kun tämä osaa edes yhdenkin fraasin paikallisella kielellä.
Tällä viikolla minulla on kaksi japanin kurssia ja opiskelutunteja yhteensä yli seitsemän, kun otan mukaan kotitehtävät ja Duolingo-sovelluksen näpyttelemisen. Seitsemän tuntia on todella paljon, eikö? En opiskellut edes lukiossa mitään yksittäistä kieltä viikossa samanlaisia määriä. Ja vaikka kymmenisen vuotta sitten opiskelin iltaisin saksaa, jota jo osasin, tuntui se täydellisen puuduttavalta ja tein vain pakolliset tehtävät sen lukukauden ajan. Sen jälkeen en kieliä ole näin aktiivisesti opiskellut.
Nyt olen innostunut uudesta kielestä ihan täysillä. Mutta tiedän, että voin myös kyllästyä nopeasti. Siksi tankkaan nyt täysillä japanin kieltä päähäni. Se tuntuu näin aluksi jotenkin helpolta, koska ääntäminen on suomen kielen kanssa melkein samanlaista. Mutta emme ole vielä kieliopissa, ja se vasta vaikeaa onkin. Kuten myös japanilaiset merkistöt; hiraganat, katakanat ja kanjit. Olemme jo opetelleet piirtämään muutamia merkkejä. Jokaisella kerralla toivoisin, että minulla olisi kaunis vihko ja kalligrafia-kynä mukana, sillä niin kauniita ovat japanilaiset hiraganat. Hiragana- ja katakana-merkkejä on kumpaakin 46 erilaista. Kanjeja on Japanissa virallisesti käytössä yli 2 000, ja jopa japanilaisille ystävillenikin jotkut kanjit ovat hankalia.
Täällä työväenopistossa olemme tänä syksynä lähinnä olemme opetelleet hiraganoja, mutta oman nimeni olen kirjoittanut katakanoilla. Tosin, en kyllä muistaisi nyt, miten kirjoittaisin sen.
Pakko myöntää, että yksi miinus tässä opiskelussa on: työviksen kurssien tahti on minusta melko hidasta. Joku kävikin kommentoimassa jo blogissani ihan samaa. Toisaalta nyt alkuun hidas tahti on jollain tapaa ihanaakin. Voin jokaisella oppitunnilla todeta, että osaan jo entuudestaankin jotakin ja opin melko nopeasti. Vaikka takana olisi pitkä työpäivä ja -viikko ja melkein viimeisillä voimillani raahaudun tunnille, piristyn ihan älyttömästi aina japanin kurssillani tai jopa Duolingon avatessani. Ah, uuden opiskeleminen kyllä piristää, vaikka se vie myös energiaa!
Ihan parasta on kuitenkin se, kun oppitunnin jälkeen voi kirjoittaa viestiin japanilaiselle ystävälleni jonkun uuden sanan japaniksi ja sanoa alku- ja lopputervehdykset myös japanin kielellä.
Sayonara!
