Balil eka, Balil vika – ja paljon rakkautta!

”Täydelliset näkymät ja fiilikset vuoden 2017 alkuun! Hyvää uutta vuotta sinullekin!”

Julkaisin somessa tämän tekstin ja kuvan Ubudin riisipelloista (alla) ensimmäinen päivä tätä vuotta. Olin matkustanut uudenvuodenaaton aikana Suomesta Balille, jossa joogasin tammikuun.

Veljeni kuoleman ja surullisen puolivuotisen jälkeen ei ollut mitään parempaa paikkaa elpyä kuin Ubudin riisipellot ja joogakoulu. Tuli yhä vahvempi tunne, että Balille on päästävä takaisin. Kun juttelin tuttavieni kanssa asiasta Ubudissa, hekin olivat sitä mieltä, että kyllä Bali kutsuu minua vielä kolmannen kerran. Samoja fiiliksiä oli vahvasti keskusteluissa, joita kävin tuolloin Whatsappissa ja myöhemmin muiden ystävieni kanssa.

Mutta silloin minulla ei ollut pienintäkään hajua, että miten voisin paluuni suunnitella. Vaikka yleensä suhtaudun asioihin positiivisesti, tällä kertaa en uskonut, että se voisi olla mitenkään mahdollista. Mutta kappas, täällä sitä vaan ollaan! (Vaikkakin tie oli pitkä ja sumuinen.)

Kevättalveni 2017 Balin-kuukauden jälkeen oli yhtä sumua. Mielessäni oli vain yksi ajatus: äkkiä lisää lomaa, kiitos! Kun pääsiäisenä sitten lomailin Vietnamissa, alkoivat suunnitelmani hahmottua. Kuten kirjoitin aiemmin joulukuussa, veljeni kuolema osoitti, että elämä voi päättyä yllättäen milloin vain. Siksi on mentävä eteenpäin ja elää sekä toteutettava omia unelmiaan vielä, kun siihen on mahdollisuus.

Se on samalla pelottavaa, mutta ah, niin ihanaa. Hypätä kohti tuntematonta ja vaihtaa kokonaan suuntaa! Ehkä minulta vaadittiin rohkeuttakin myöntää, että nyt on tullut uusien seikkailujen aika ja enemmän rohkeutta lähteä toteuttamaan niitä. (Tai ehkä enemmän rohkeutta olisi vaatinut se, että olisin jäänyt kotiin ja jatkanut elämääni tavallisesti. Kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. En tiedä.)

Vaadittiin rohkeutta myöntää, että nyt on tullut uusien seikkailujen aika ja aika lähteä toteuttamaan niitä.

Päätin hakea kuitenkin opiskelemaan luovaa kirjoittamista, jota voisi opiskella etänäkin. Olin jo pitkään (noin vuodesta 2000) miettinyt kirjoittamisen opintoja.

Ajattelin, että kun alan ajoissa hakea, niin ehkä ensi vuonna tai sitä seuraavana minulla on mahdollisuus päästä sisään. Ehtisin säästää myös hieman reissukassaa. Mutta mutta, miten kävikään? Unelmani toteutui ennemmin kuin tajusinkaan.

Onni oli läsnä jo tänä vuonna ja sain opiskelupaikan ensimmäisellä yrittämällä. Toukokuusta lähtien tuntui, että leijuin jossain ihan toisessa maailmassa – vaikka opintovapaa teettikin etukäteen muun muassa paljon paperityötä sekä kodinraivausta. Mutta mitäpä sitä ei tekisi elämänsä vuoden eteen? Sumupeitto päältäni alkoi hälvetä, loppukevät ja kesä menivät töissä sutjakkaasti, oli festareita ja kauniita aurinkoisia päiviä ystävien sekä koirani kanssa.

Vasta elokuun viimeinen päivä, kun opintovapaani alkoi, tajusin leijuvani oikeasti ja astuvani valoon. Tanssivani ilmavilla ruusunpunaisilla lehdillä. Sukelsin maailman kirkkaimpiin vesiin ja upotin jalkani valkoiseen hiekkaan. Lämpöön. Vapauteen.

Silloin aloitin tämän seikkailuni –  joka on ollut jo tähän asti niin huikea, että onnenkyyneleet tippuvat, kun muistelen, mitä kaikkea olen neljässä kuukaudessa saanut kokea. Mukaan mahtuu tietenkin järkyttäviä tulivuorenpurkauksia ja muun muassa lennoilta myöhästymisiä, mutta niistäkin olen selvinnyt! Blogissani on ilmestynyt nyt yli sata postausta; joten en lähde erittelemään, mitä kaikkea olen matkallani kokenut.

Uskomatonta, että vuosi vaihtuu nyt samassa paikassa, jossa aloitinkin sen.

On uskomatonta, että vuosi vaihtuu nyt samassa paikassa, jossa aloitinkin sen. Että olen saanut viettää surun ja kaipauksen keskellä näin paljon onnellisia hetkiä. Lempipaikassani Balilla sekä muissa kohteissa.

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, voin sataprosenttisesti allekirjoittaa sen, että surusta on apua. Se tuo jossain vaiheessa onnellisuutta. Se kasvattaa näkökulmien laajuutta ja ennen kaikkea kiitollisuutta. Olen niin kiitollinen tästä vuodesta ja opintovapaastani. Olen niin rakastanut jokaista hetkeä!

Kiitos vanhemmat, ystävät, työkaverit ja muut tutut sekä tuntemattomat, jotka olette mahdollistaneet tämän matkani! Kiitos teille kaikille, jotka olette pysyneet matkalla mukana.

Toivottavasti ensi vuodesta tulee vähintään yhtä hyvä kuin tästäkin – ellei parempikin, mikäli sellaista toivoo.

Paljon rakkautta ja onnellisuutta kaikkien vuoteen 2018!

Xxx, Annakaisa

Suosituimpia juttuja blogissani: